keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 5. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

5.12.2012

Ikivanha ratsasti etumaisena ja pysähteli aina aika-ajoin katsomaan taaksensa, että kaikki kaksikymmentäkaksi muuta tonttua olivat vielä matkassa. Ei hän tonttuja kylläkään nähnyt kuusten oksilta tippuvan lumen ja ponien höyryävän hengityksen takia, mutta se oli refleksinomainen suoritus joukon johtajalta. Hän halusi näyttää, että kantaa huolta joukoistaan.
   Jouluponimarssi jatkui koko päivän. Aamun pimeys jatkui miltei keskipäivään, jolloin oli hetken aikaa harmaa ilma, joka muuttui sitten taas pimeäksi illaksi. Pysähtymättä edes syömään urhea joukkio matkasi eteenpäin tuntien syvällä sydämessään tehtävänsä tärkeyden. Jokainen tonttu kulautti ratsastaessaan kirnupiimää kurkkuunsa ja haukkasi särpimeksi joko valkosipulilla päällystettyä homejuustoa tai kuivaa leivänkannikkaa. Kevyellä eväällä oli nyt pärjättävä. Olihan tätä matkaa odotettu jo yksitoista kuukautta ja eletty vain leväten, odottaen ja vatsaa kasvattaen.
  Yhtäkkiä Ikivanha pysähtyi. Takana tulleet tontut eivät kaikki havainneet pysähtymistä, vaan painelivat ponillaan päin edellä menijää. Joku putosi poninsa päältä. Pimeästä kuului:
       Voi per…
      Hiljaa, huusi joku tontuista! Tämä on koko perheen tarina eikä tässä tarinassa kiroilla.
        Ai, niinhän se olikin, anteeksi, maahan pudonnut tonttu tokaisi häpeissään.
    Joka vuosi sama juttu toistuu, Luritus-tonttu huudahti hymyillen, Punapäätonttu tekee jotakin tyhmää ja alkaa kiroilla.
     En minä tee joka vuosi jotakin tyhmää, Punapää-tonttu puolusteli, mitä muka viime vuonna tein?
  Voi Punapää, etkö sinä muista, Luritus-tonttu vastasi ja muisteli nauraen tapahtunutta, törmäsit potkukelkallasi Räkäpää-tontun kelkkaan ja lensit suoraan tangon yli Räkäpään potkukelkkaan jääden kelkan pystypuiden väliin tiukasti kiinni. Etkä sinä muka tosiaan muista? Huusit siinä kelkan pihdeissä kuin pieni porsas. Niin, ja kiroilit tietenkin.
    Niin niin, mutta se törmäys ei ollut minun syytäni laisinkaan, Punapää sanoi, Räkäpää oli kaikkeen syypää, niin kuin on aina. Onneksi se kurja tontunrohjake on nyt sairaslomalla.
   Äläpä nyt Punapää, toissa vuonna kiroilit kuin turjanlappalainen pudottuasi katolta.
      No sehän on nyt vain luonnollista kirota, jos katolta putoaa.
   Kuka kiroaa, kuka ei, Luritus-tonttu vastasi, oletkos kuullut minun koskaan kiroavan?
     No, ethän sinä koskaan kiroa, lurittelet vain ja rallattelet. Onko sellainen edes kunnon elämää?
   Tonttujen sanailu olisi jatkunut varmasti pidempäänkin, mutta läpi joukon tontulta toiselle kuului kuiskaus: hys. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti