sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 2. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

2.12.2012

Jossain narahti. Ääni kuului aukion toiselle laidalle laudoista rakennetusta valtavan kokoisesta huussista, jossa oli parisenkymmentä istumapaikkaa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kaikki huussin istumapaikat olivat yhtä aikaa käytössä ja tonttujen iloiset laulut raikuivat aukiolla.
   Narahdus oli nimenomaan kuulunut huussin oven saranasta, ei oviaukossa seisovasta pienikokoisesta olennosta, joka oli selvästikin tonttu. Tontun nimi oli Ankeus. Tonttu joutui käyttämään huussin palveluja monta kertaa päivässä ja siksi toiset tontut olivat nimenneet hänet Ankeukseksi. Oikealta nimeltään tonttu oli Herbert. Ankeus-tonttu oli jännittäjätyyppiä. Huussi kutsui häntä tuhkatiheään.
   Ankeus-tonttu nosteli housujaan jalkaansa. Hänellä oli päässään punainen lakki, joka ei pystynyt peittämään isoja suippoja korvia, vaan lakki retkotti päässä eris­kummallisen vinossa asennossa näyttäen siltä, kuin se putoaisi maahan millä het­kellä hyvänsä. Ankeus näytti tyytyväiseltä. Saatuaan iloisen harmaat ol­kaimelliset housunsa jalkaan, hän kiskaisi ylleen punaisen nuttunsa, napitti sen ja lähti tallustamaan isoine punaisine huopatossuineen paksussa lumihangessa kohti majataloa, josta kuului iloista puheensorinaa.
   Ankeus-tonttu avasi ulko-oven ja astui sisään majataloon. Hänen kasvoilleen leyhähti paksua ilmaa, jossa tuoksui vankka tonttuhien ja kotikaljan, oluen sekä kirnupiimän sekoitus. Tähän vankkaan tuoksuun toi lisäaromin tonttujen suosima valkosipuli ja homejuusto. Valkosipulilla päällystetty homejuusto oli tonttujen suurinta herkkua.
   Ankeuden mustan sängen peittämille kasvoille syttyi hurmaava hymy. Hän katseli ympärilleen onnellisena. Kaksikymmentäkolme muuta tonttua istuskeli tuvan pöytien ääressä. Oikeastaan on väärin sanoa, että he istuskelivat, sillä suurin osa tontuista oli aivan muussa asennossa kuin istuma-asen­nossa. Osa tontuista seisoi pöydällä selittäen suureen ääneen ja vakavalla naa­malla viimeöistä untaan tai kuvaten maailmankaikkeuden laajuutta, osa seisoskeli tuolillaan yrittäen yksinkertaisesti saada edes vähän ääntään kuuluville. Kaikilla tontuilla tuntui olevan tärkeää asiaa. Kahdestakymmenestäkolmesta tontusta oli yhtä aikaa äänessä varmaankin kaksikymmentä, joka tarkoitti tietenkin sitä, että kukaan ei kuunnellut tosiasiassa ketään. Siitä huolimatta tuvassa vallitsi mitä il­meisimmin välitön ja iloinen ilmapiiri. Eikä Ankeutta tai muita tonttuja häirinnyt lainkaan, vaikka tupa kaipasi vähintäänkin Sillä siisti –siivoojaa eikä ykköspalkinto Kaamein kämppä –ohjelmassakaan olisi ollut saavuttamattomissa. Tätä majataloa olisi tuskin saanut vuokrattua edes Kiinteistövälittäjien Kuningatar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti