keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 19. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

19.12.2012

Aivan totta, Poronkusema-tonttu ja Joulupukin porot, nehän olivat erottamaton yhdistelmä, Ankeus ajatteli juostessaan.
   Tontut saapuivat ison tallirakennuksen luo. Rakennuksen avain oli ripustettu oven pieleen. Avaimen yläpuolella luki: Oven saa avata vasta kahdeskymmeneskolmas joulukuuta. Ikivanha tarttui raskaaseen avaimeen, työnsi sen lukkoon ja väänsi. Lukko kilahti ja ovi aukeni saman tien. Tontut syöksyivät sisään talliin. Tallissa tuoksui vahva eläimellinen tuoksu. Ikivanha huusi niin lujaa kuin jaksoi:
        Poronkusema-tonttu, missä olet, nyt on kiire!
Siinä samassa matalan aitauksen takaa kurkisti tonttu, joka itsekin muistutti kasvonpiirteiltään mitä suurimmassa määrin poroa.
  Poronkusema-tonttu, Ikivanha aloitti huohottaen vielä juoksun rasituksesta, sinähän alat muuten muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän noita poroja, joiden kanssa täällä päivät pitkät elelet.
  Aah, porot ovat ihania luontokappaleita, Poronkusema-tonttu aloitti ja olisi jatkanut hurmioituneella äänellään pitkän puheenvuoron hänen, porojen ja luonnon symbioosista ellei Ikivanha-tonttu olisi keskeyttänyt häntä tylysti.
  Haaveilut sikseen, Poronkusema, sillä nyt on niin sanotusti poronkusemat kohta housussa, jos emme saa Santakulausta kiinni.
    Mitä! Onko Santakulaus täällä? Poronkusema hätkähti, mitä se kurja Valepukki täällä tekee?
  Hän on varastanut Joulupukinpajan avaimen ja ajaa parhaillaan karkuun moottorikelkallaan. Hänet on saatava kiinni! Ja ainoa mahdollisuus, että saamme hänet kiinni, ovat porot. Eikä aikaa ole hukattavaksi tippaakaan! Hän on kohta niin kaukana, että emme saa häntä enää kiinni.
   Poronkusema-tonttu oli vikkelä tonttu ajatuksenjuoksultaan (toisin kuin useat muut tontut). Hän ryntäsi porojen aitaukseen ja talutti tuossa tuokiossa kahdeksan uljasta Joulupukin poroa ulko-ovelle. Sitten hän haki suuren ahkion ja valjasti porot. Hypäten itse ahkion kyytiin hän huudahti:
        Mitä vielä odotat, Ikivanha, hyppää kyytiin, nyt mennään!
   Ikivanha ei jäänyt odottamaan toista kehotusta. Hän pyöräytti itsensä ahkioon ja siinä samassa Poronkusema-tonttu kannusti porot hurjaan vauhtiin. Pärskäys, Isomaha ja Ankeus katselivat, kuinka ahkio poroineen katosi pian moottorikelkan jälkiä pitkin tunturin taakse.
        Kuinkahan tuossa käynee, Ankeus aprikoi huolestuneena?
       Aika kauas on Valepukki Santakulaus jo ehtinyt, Pärskäys jatkoi.
    Älkää huolehtiko tontut, Isomaha sanoi optimistisena, Joulupukin porot ovat valiokunnossa ja saavuttavat moottorikelkan ihan varmasti, vaan olisipa nyt tummaa olutta.

Ikivanha ja Poronkusema matkasivat moottorikelkan jälkiä seuraten vimmatun lailla. Ahkio liukui huimaa vauhti porojen pistäessä parastaan. Edettiin hiljaisuudessa muuten paitsi Poronkuseman suusta kuului aika ajoin poroja vielä huimempaan matkantekoon kannustava tsubidub-tsubidub-tsubidub-dub-dub-dub-dub. Kumpikin tonttu kuulosteli, joko moottorikelkan ääni kuuluisi edestä päin, mutta maisema oli hiljainen. Lumi pöllysi porojen sorkista ja molemmat tontut olivat muuttuneet kauttaaltaan valkoisiksi.
   Moottorikelkan jälki kääntyi kahden tunturin väliselle notkelmalle. Poronkusema näki sen ensin. Hän osoitti kintaallaan Ikivanhalle. Notkelman pohjalla oli moottorikelkka miltei pystyasennossa. Kelkan perä oli uponnut syvälle pehmeään lumihankeen. Santakulaus seisoi kelkan vieressä ja yritti saada kelkkaa käännettyä takaisin oikeaan asentoon. Poronkusenma ohjasti porot kohti Santakulausta. Valepukki oli keskittynyt niin omaan touhuunsa, että hän ei kuullut laisinkaan, kun Ikivanha ja Poronkusema saapuivat paikalle. Poronkusema antoi ohjakset Ikivanhalle, nousi itse ahkiossa seisomaan ja tarttui suopunkiinsa. Hän heilautti suopunkia päänsä yläpuolella muutaman kerran siten, että kuka tahansa villin lännen sankari olisi ollut tempusta varsin kateellinen ja heitti sitten suopungin niin, että lenkki pyörähti täsmälleen Valepukin ympärille. Poronkusema hypähti ahkiosta, nykäisi suopungista ja yllätetty Santakulaus kaatui rähmälleen maahan. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti, ja jälleen kuin lännen elokuvissa. Poronkusema juoksi Valepukin luokse, pyöräytti suopunkinsa Valepunkin ympärille muutaman kierroksen verran ja tuossa tuokiossa Santakulaus oli sidottu niin tiukkaan pakettiin, että Joulupukinpajan Lahjanpaketointitontut olisivat olleet suuresti kateellisia Poronkuseman suorituksesta. Sillä välin Ikivanha-tonttu oli saanut pysäytettyä porot ja saapui tarkastelemaan tilannetta.
     Hienoa työtä Poronkusema-tonttu, enpä olisi juuri itsekään paremmin pystynyt toimimaan, Ikivanha sanoi helpottuneena.
   Poronkusema-tonttu vilkaisi syrjäsilmällään Ikivanhaa ja ajatteli: vai et olisi itse juuri pystynyt parempaan. Luulenpa, että et olisi pysynyt edes sekuntia ahkiossa seisoma-asennossa. Poronkusema tyytyi kuitenkin vain sanomaan:
       Kiitosta vaan Ikivanha, yhdessähän me tämä tehtiin.
     Siirretään Santakulaus ahkioon ja lähdetään takaisin Joulupukinpajalle. Muut tontut odottavat meitä siellä varmasti huolestuneena. Eikä meillä muutenkaan ole aikaa yhtään hukattavaksi. Joulupukki on saatava matkaan pikimmiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti