maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 17. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

17.12.2012

Tutuin lähtösanoin Ikivanha pyöräytti itsensä kankein jäsenin jälleen jouluponinsa selkään ja karautti liikkeelle. Muut tontut seurasivat tiiviisti Ikivanhan jäljessä.
   Yön aikana pakkanen oli lauhtunut ja ilma tuntui melkein lämpimältä. Ikivanha ohjasi poninsa kahden jyrkkärinteisen tunturin väliseen notkelmaan. Lumi oli kasaantunut notkelman pohjalle paksuiksi ja pehmeiksi kinoksiksi. Matkanteko hidastui saman tien. Oli pakko nousta pois ponin selästä. Jalat upposivat reisiä myöten hankeen. Jo muutaman hetken kuluttua, hiki valui vuolaana tonttujen kasvoilla ja raskas huohotus kumpusi suusta.
  On tämäkin hommaa, Ankeus ähki, aikaset tontut vetelee tämmöisiä jouluponeja umpihangessa pitkin metsää. Onko Joulu tosiaankin tällaisen rämpimisen väärti?
   Toiset tontut kuuntelivat Ankeuksen nurinaa hymyn kare kasvoilla. He tiesivät, että ei Ankeus valituksellaan mitään tarkoittanut, kunhan puheli vain lämpimikseen. Jokainen tonttu tiesi, että eteenpäin oli mentävä. Auttaen jouluponeja ponnistelemaan, matka eteni hitaasti ja vaivalloisesti.
   Kuin huomaamatta ja pikku hiljaa alkoi ponnistelu helpottaa. Jalka ei upottanut enää niin syvään ja ponitkin pystyivät kulkemaan jo kevyemmin. Pahin notkelma oli sivuutettu ja lunta ei ollut yhtä paljon kasaantunut kulkureitille. Tontut nousivat poniensa selkään ja matka jatkui jälleen ratsain. Jyrkänteet väistyivät loivemmiksi kitukasvuisia koivuja kasvaviksi tuntureiksi. Silloin keulassa ratsastanut Isomaha-tonttu huomasi jotakin outoa edessään. Oikealta puolelta tunturin laen takaa saapuivat ilmiselvät moottorikelkan jäljet, jotka kääntyivät laakson pohjalla kohti Joulupukinmaata. Isomaha osoitti jälkiä muille tontuille.
        Outoa, Ikivanha sanoi ja rypisti otsaansa, todella outoa.
        Suorastaan merkillisen outoa, Isomaha jatkoi.
    Nuo jäljet ovat itse asiassa kaikkien outojen asioiden isoäiti, Ikivanha sanoi vakavana, Joulupukinmaassa ei nimittäin saa ajaa moottorikelkalla. Sen tietävät kaikki. Tontut, nyt ei kaikki ole kohdallaan, vaan jokin on pahasti pielessä. Meidän on pinnistettävä voimamme äärimmilleen ja kiirehdittävä mitä pikimmin Joulupukinpajan luokse. Minulla on sellainen tunne, että siellä ei ole kaikki hyvin!
   Tontut siivittivät poninsa hurjaan lentoon ja matka jatkui kohti Joulupukinpajaa pitkin moottorikelkan jälkiä. Ikivanha ratsasti keulassa. Häntä pelotti. Joku oli tunkeutunut Joulupukin valtakuntaan ja lopputulos tunkeutumisesta saattoi olla mikä tahansa. Tuo tuntematon kelkkailija pystyi vahingossa tai jopa tahallaan saada aikaan korvaamatonta tuhoa Joulupukinmaassa. Entä jos tuo kelkkailija olikin tullut nimenomaan tihutyö mielessään Joulupukinmaahan, Ikivanha mietti ja kannusti samalla poniaan yhä mielipuolisempaan menoon. Entä jos tuo outo tunkeutuja olikin joku edellisenä jouluna ilman lahjoja jäänyt katkeroitunut epäkelpo ihminen, joka oli löytänyt salaisen tunturireitin Joulupukinmaahan. Siinä tapauksessa Joulupukin luokse olisi todella kiire! Ties mitä Joulupukin luona tapahtuisi tai pahimmassa tapauksessa olisi jo tapahtunut.
   Ikivanha saapui mäenharjanteelle, josta oli suora näkymä Joulupukinpajalle. Hän katseli alas Joulupukinpajalle päin.
   Moottorikelkkailija oli pysäköinyt kulkuvälineensä pajan eteen, juuri siihen kohtaan, jossa suuri pajan ulko-oven avain roikkui seinällä. Ikivanha katseli kuinka kelkkailija otti avaimen seinältä ja sujautti sen taskuunsa. Sen jälkeen hän otti jonkin paperin punaisen takkinsa sisältä ja asetti sen naulaan paikalle, jossa vielä äsken oli roikkunut pajan avain.
        Hän varastaa pajan avaimen, Ikivanha huusi kauhistuneena!
Kelkkailija oli kuullut Ikivanhan huudahduksen. Hän käänsi päätään. Isomahalta pääsi hämmästynyt ähkäisy:
        Sehän on Joulupukki! Miksi hän varastaa avaimen?
        Ei se ole MEIDÄN Joulupukkimme! Se on joku Valepukki! Ikivanha karjaisi, otetaan se kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti