sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 16. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

16.12.2012

    Tämähän varsin sitkas kaveri on, Isomaha tuumasi ja käveli takaisin muutaman askeleen päähän portista.
   Jälleen hän otti haara-asennon, katseli porttia päättäväisenä ja lähti vauhtiin tömäyttäen täydellä voimalla porttia päin. Kuului kaamea tömähdys ja Isomaha makasi mahallaan maassa. Nyt täytyi Isomahaankin sattua kipeästi. Mutta Isomaha vain pyyhkäisi lumet pois harteiltaan ja nousi ylös muina miehinä. Hän tönäisi porttia sormen päällään. Portti narahti kuuluvasti. Isomaha kääntyi tonttujen puoleen ja hymyili leveästi.
   Hurraa Isomaha, tonttujen suusta purkautui ilohuuto, he ryntäsivät portin luokse ja ryhtyivät Isomahan apuna työntämään porttia, joka avautuikin nyt sangen helposti.
   Saatuaan portin auki, tontut kapusivat joutuin poniensa selkään ja karauttivat Joulupukinmaahan. Nyt oli kiire lämpimään, sillä pakkanen poltti poskipäitä tulisena turilaana.
   Ja jo muutaman hetken kuluttua olivat ensimmäiset tontut portinvartijan mökissä sytyttämässä takanpuita palamaan. Eikä sinä yönä tarvinnut unen tuloa odotella yhdenkään tontun. Väsymyksestä ja säikähdyksestä uupuneina tontut painautuivat lähelle takkaa kukin omalle paikalleen nukkumaan. Pian lämmintä mökkiä hallitsi tasaisen yhtäjaksoinen ja voimakkaanhellyttävä kuorsauksen kotoinen ääni.


Joulupukinmaa

Niin tuli jälleen uusi aamu, viimeisen päivän aamu. Portinvartijan mökin takassa kyti enää pieni hiillos. Tontut makailivat käpertyneinä kuka mihinkin asentoon lähellä takkaa, kuinhaluaisivat kahmia itselleen viimeisetlämmön rippeet, jonka takan hiipuva hiillos vielä tuotti.
   Ikivanha oli noussut jo ylös. Hän katseli joukkoaan. Ei näyttänyt hyvältä. Pakkanen oli puraissut suurinta osaa joukkoa oikein kunnolla. Poskissa, nenänpäissä, varpaissa ja sormissa oli pahoja paleltumajälkiä. Ikivanha tiesi, että paleltuneista ei olisi enää matkaa jatkamaan. Joukko harventuisi taas entisestään. Ikivanha heitti takkaan lisää kuivia kuusihalkoja, jotka roihahtivat saman tien iloisesti paukkuen isolla liekillä palamaan.
   Onneksi puut ovat kuivia, että tupa saadaan pidettyä lämpimänä, Ikivanha ajatteli. Hän käveli vielä kunkin nukkuvan tontun luo, tarkasti tontun sormet, korvat, posket, nenän ja varpaat. Ne tontut, joilla ei näyttänyt olevan paleltumia, hän herätti hiljaa. Tontut joilla ei ollut paleltumavammoja, olivat Ankeus-tonttu, Pärskäys-tonttu ja Isomaha-tonttu. Nämä kolme tonttua seisoivat nyt Ikivanhan edessä valmiina jatkamaan vielä viimeisen taipaleen verran Joulupukinpajalle. Ikivanha johdatti joukon pihalle. Siellä hän sanoi:
     Tontut, te olette viimeiset siitä kahdenkymmenenneljän tontun muodostamasta joukosta, jotka ovat jäljellä ja matkalla kohti määränpäätä. Matka ei ole enää pitkä, mutta toisaalta ei meitä ole monta jäljellä. Tontut, yhden meistä on päästävä Joulupukinpajalle avaamaan Joulupukille pajan ovi, jotta hän pääsee matkaan jakamaan lahjojaan. Viimeinen etappi on myös ratkaisevin taival matkallamme, se ei saa epäonnistua. Tontut, matkaan käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti