lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukalenteri: 15. luukku



Timo Kylmänen:
KAKSIKYMMENTÄNELJÄ TONTTUA

15.12.2012

Ikivanha kiersi kätensä Isomahan ympärille sen minkä kädet ylettyivät ja puristi Isomahan itsensä vasten. Muutkin tontut olivat tulleet Isomahan luo ja taputtelivat häntä olalle. Olihan hän nyt sattuman kautta sankari vailla vertaa. Isomaha käveli hieman epävarmoin askelin avaimen kanssa portille ja sanoi:
      Hei tässhäportisshhahan on kakshi lukkoa. Kumpaankohan tämä avain käy?
  Ei siinä ole kuin yksi lukko Isomaha, Ikivanha murahti, sinä näet kaiken kahtena senkin hunsvotti.
   Muutaman hudin jälkeen Isomaha onnistui työntämään avaimen lukkoon ja käänsi avainta. Lukko aukeni. Isomaha kääntyi katsomaan muita, väänsi kasvoilleen jälleen hullunhauskan virnistyksen ja sanoi:
      Työ on tehty, on aika levon.
   Ikivanha tuli portin luokse ja työnsi porttia. Portti ei hievahtanutkaan. Ikivanha työnsi uudelleen ja nyt entistä voimakkaammin. Portti pysyi kiinni.
  Tulkaa avuksi tontut, hän huusi, portti on jäätynyt kiinni lujasti. Se täytyy työntää voimalla auki.
   Tontut asettuivat vasten porttia ja työnsivät sitä kaikin voimin. Portti pysyi kuin liimattuna kiinni. Vasta nyt Ikivanha havaitsi, että Isomaha ei ollut työntämässä. Hän vilkaisi taakseen. Saatuaan lukon auki, oli Isomaha asettautunut suuren männyn juurelle nojaamaan paksua runkoa vasten. Hänen suustaan purkautui vahva kuorsauksen ääni. 
  Ei voi olla totta! Isomaha, Ikivanha huusi, tänne työntämään porttia. Älä kuorsaa siellä. Hei herätys!
   Mutta Isomaha ei reagoinut, vaan nukkui sikeää unta puun juurella.
  Herättäkää tuo kuorsaava jättiläinen, Ikivanha huudahti, hänet on saatava mukaan työntämään porttia! Hänen voimiensa avulla saamme portin auki ihan varmasti. Miten hän voikaan nukkua tällaisessa pakkasessa?
    Mutta miten saamme hänet herätettyä, Ankeus kysyi, silloin kun Isomahatonttu nukkuu, niin häntä ei herätä mikään, me kaikki tiedämme sen.
   Tontut vuorotellen ja yhtä aikaakin kävivät tönimässä ja pukkimassa Isomahaa sekä huutamassa hänen korvansa vieressä, mutta mikään ei auttanut. Isomaha nukkui autuaan sikeästi. Silloin Pärskäys-tonttu astui esiin ja sanoi:
   Väistäkää, minä saan hänet hereille. Pankaa kädet korvillenne, sillä nyt tulee kaikkien aikojen aivastusten äiti.
   Pärskäys-tonttu veti henkeä muutaman kerran kuin kerätäkseen voimia ja hieraisi sormellaan nenäänsä. Sen jälkeen hän aivasti niin valtaisan aivastuksen, että koko lähimetsä kajahti ja lumet valahtivat alas kaikista puista kuin ne olisi taiottu sieltä pois. Maisema muuttui yhtäkkiä lumisen valkeasta pimeäksi ja uhkaavaksi. Mutta mikä tärkeintä Isomaha oli avannut silmänsä.
       Mitä, hän sanoi, joko on ruoka-aika?
    Ei nyt mikään ruoka-aika ole, Isomaha, Ankeus sanoi kiivastuneena, ala nousta ylös ja tule puskemaan kanssamme Joulupukinmaan porttia. Se on jumittunut emmekä saa sitä auki ilman sinua.
   Isomaha nousi ylös ja pudisteli oksilta pudonnutta lunta vaatteistaan. Hän näytti kuin olisi selvinnyt pahimmasta pöhnästään muutaman minuutin unella. Isomaha katseli porttia ja sanoi sitten:
    Vai on portti jumissa.
   Sitten hän asettautui haara-asentoon, huojui muutaman kerran ja lähti tömistämään täydellä vauhdilla kohti porttia. Hän jysäytti oikea kylki edellä porttiin. Normaalilla tontulla moinen suoritus olisi aiheuttanut käden katkeamisen tai vähintäänkin parin kolmen kylkiluun murtumisen, mutta ei Isomahan kohdalla. Hän näytti siltä, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Eikä mitään ollut itse asiassa tapahtunut, sillä portti ei hievahtanutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti