lauantai 15. syyskuuta 2012

100 yötä jouluun on

Nyt on jäljellä tasan sata yötä jouluun. Huomenna siis päästään jo kaksinumeroiseen lukuun. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun minä noteeraan tällaisen päivän. Tämän blogin olemassaolon aikana olen virtuaalisesti törmännyt moniin muihin jouluttajiin. Useat heistä ovat viettäneet 100-päivää jo useana vuotena minun pitäessä syyskuun viidettätoista päivää ihan tavallisena päivänä muiden joukossa. Onhan se mukavaa, että pikkuisia juhlan aiheita on näin syksyn pimeilläkin. ♥ En tosin osaa tätä päivää (vielä ainakaan) minkäänlaisena juhlana pitää, mutta jouluhullu kun olen, niin pienimuotoista yrittämistä oli tänään ilmassa asian suhteen.

Me kävimme sattumalta juuri tänään Haaparannassa ostoksilla. Täältä Oulusta ei kovin moneen paikkaan pääse päiväseltään ostoksille lentämättä, joten Haaparannasta on muodostunut minun lemppari-shoppailupaikka. Satapäivän innoittamana katselin kauppoja tänään joulubongarin silmin (enkö muka muuten katsele...). Glögiä nyt piti ainakin saada. Oulusta en ole sitä vielä löytänyt. Eikä löytynyt Haaparannastakaan, mutta Tornio pelasti päiväni. Koskapa lempiglögiäni ei hyllyssä ollut, otin kaikkia muita tarjolla olleita glögejä.


Lisäksi suunnitelmiini kuului joulukoristeiden sekä jouluisten askartelutarvikkeiden bongaaminen. No, kumpiakaan ei löytynyt. Sen sijaan Haaparannan puolella oli kyllä jo jouluisia vahakankaita ja runsaasti IHANIA jouluvaloja. Miehen ollessa mukana "shoppailusuodattimena" jätin niiden ostamisen kuitenkin väliin, enkä viitsinyt kaupassa ruveta kuviakaan niistä ottamaan.

Ikeassa törmäsiin jouluisiin servetteihin. En erityisemmin välitä ruotsalaistyylisistä kuvioinneista serveteissä, mutta koska tähän aikaan vuodesta ei todellakaan ole valinnan varaa, niin näillä nyt mennään paremman puutteessa.


Karkkikaupassa oli runsaasti suklaakonvehteja. Niistä jos mistä tulee jouluinen olo! Yritän olla nyt suklaalakossa (paino sanalla: yritän). Siispä en ostanut suklaata (hyvä minä!). Vaahtokarkkilakossa en ole, joten niitäpä siis ostoskoriin. Löytyikin aivan HERVOTTOMAN kokoisia jättivaahtokarkkeja. Noita mahtuu kaakaokuppiin tasan yksi. :D Erityisesti odotan sitä hetkeä, kun pääsen paahtamaan jättivaahtiksia uuden kotimme takassa. ♥ Vastapainoksi ostin myös pussillisen minivaahtokarkkeja, joita laitan sinne kaakaokuppiin todennäköisemmin kuin isoja.



PS. Huomenna on Salaisen Jouluystävän viimeinen ilmoittautumispäivä. Nyt kipinkapin ilmoittautumaan, jos et sitä ole vielä tehnyt! Ilmoittautumisohjeisiin pääset tästä.



19 kommenttia:

  1. En mä ole myöskään ollenkaan ajatellut, että vois juhlistaa tätä päivää!! Ens vuonna täytyy se kyllä tehdä!! :) Tänä vuonna on kyllä tämä päivä ollut tosi kivaa tekemistä, mutta ei kuitenkaan jouluista. Mistähän löytyis täältä etelämpää noita pikkuvaahtokarkkeja? Osaiskohan kukaan vinkata..? Niitä karkkikeppejä täytyy kohta ruveta metsästään, kun viime vuonna oli vaan niitä pieniä. Joululahjat jo mielessä... ;) Kuinkas muutenkaan!! ;D ;D Mukavaa lauantai-iltaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt noita pikkuvaahtokarkkeja myös isojen markettien (ainakin Citymarket) ulkomaalaisten elintarvikkeiden osastolla. Siis sellaisessa hyllyssä, missään myydään mm. amerikkalaisia poppareita ja pannukakkuaineksia. En tosin tiedä onko kaikissa isoissa marketeissa vastaava osasto.

      Jos ei tänään ehtinyt vielä satapäivän "juhlintaan", niin ainakin voi virittää mieleen jouluiset ajatukset ja kuunnella vaikkapa joululauluja. Ihanaa lauantai-iltaa sinullekin!! :D

      Poista
  2. Enpä ole minäkään ikinä juhlistanut 100-päivää jouluun...mut tänä vuonna oli ihan pakko kuunnella Michael Bublen joulu-cd ;)Joulu on tullut keskusteluihin kuin salaa...saatan mainita jollekin tutulleni, että jouluna teen kyllä niin ja niin :)Ja minun pitää kanssa tehdä noita vaahtis-kaakao-pusseja...muutaman ajattelin oikein maustaa mini-pullolla minttuviinaa ;) Niin ja Rocky Road-suklaita teen tänä vuonna...rasiat on jo hankittu alennusmyynneistä :) Listoja mulla on jo miljoona, sillä mä rakastan listoja, enkä stressaa niistä ;)Joten jatketaan vaan hörhöilyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein viime vuonna lumiukkosoppaa tosi paljon ja rocky roadiakin muutaman kerran ja ne on kyllä aivan mahtavia molemmat!! Nyt tekisi mieli kehitellä jotain uutta, kun vaan tietäisi mitä se on. Jospa tässä tulisi ideoita ihan itsestään päähän vielä syksyn mittaan. :D

      Poista
  3. Aijjaij, ihanata. Mun mies(!!) ehdotti yks päivä, että juotais glögiä ja MINÄ olin se joka sanoi, ettei vielä :D Uskomatonta. Sama mies kaksi vuotta sitten oli sitä mieltä että joulu koristellaan vasta aattona, sitä ennen ei mitään joulufiilistelyjä.. Harmi vaan, että vaimolla alkaa joulumietinnät jo heinäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä mies teki satapäivän kunniaksi eilen illalla ekaa kertaa tulet meidän uuden kodin takkaan. Hän ei onneksi ole vastahankainen joulun suhteen (vaikka sitä mietittäisiin helmikuussa), joten jospa hänestä vielä hyvä jouluttaja tulee. :)

      Poista
  4. Minäkin olen aina ohimennen tutkinut, löytyykö jo jotain jouluista kaupoista. Tässä on ihan lähellä sisustuspuoti, jonne oli tullut jo joulupalloja, joulutuoksuja, adventtinumeroita... ja kuulemma tulee kohta lisääkin kaikenlaista kivaa. Siellä on siis käytävä uudelleen ; )
    100-päivää en minäkään ole juhlistanut, mitä nyt sen kunniaksi tein blogipostauksen : )
    Mukavaa sunnuntain jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä joulukoristeita löytänyt, mutta ei varmaan kauaan enää mene kun niitä alkaa näkyä vähän joka paikassa. Vaikka itsellä onkin niitä jo yllin kyllin, niin joka vuosi tulee muutama uusi koristekin hankittua.

      Kiitos, oikein mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  5. Olen yrittänyt etsiä glögejä kaupanhyllyiltä, mutta vielä ei ole näkynyt. Glögiä kuluu meillä tölkeittäin joulun odotuksessa :) Kaupoissa selvästi tehdään tilaa lyhdyille, valoille, suklaille ja kaikella muulle ihanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee yleensä glögiä kohtuudella, joten tuo kolme purkkia riittää nyt varmaan siihen asti kun niitä tulee lähempänä oleviin kauppoihin. Oikeasti en pysty juomaan glögiä kovin paljoa (kerralla), koska vatsani ei tykkää niin mausteisesta.

      Poista
  6. Tulipa äkkiä pakonomainen tarve saada vaahtokarkkeja ja lämmintä kaakaota! Glögiä en ole vielä kaupoissa nähnyt täällä meidän kulmillakaan. Heti ostan, kunhan sitä tullee!

    VastaaPoista
  7. glögiä pyysin meistä eilen tuomaan mut eipä sekään ollut löytänyt ja kun mun tekee jo niin mieli fiilistellä ja tuoksutella sitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glögiä voi tehdä itsekin, tuolta sisällysluettelo-välilehdeltä löytyy reseptit joita olen kokeillut. Toki kalliimmaksihan se tulee, kun pitää punaviiniä tuhlata (ja haihduttaa siitä vielä alkoholit pois), mutta mahottoman hyvää!!

      Poista
  8. Nyt täytyy sitten laittaa puikot oikein tosissaan heilumaan, enää 100 päivää aikaa - kääk" Tuleeko stressi? No ei vaineskaan, mutta glögiä alkoi tehdä mieli,,,

    VastaaPoista
  9. Mulle iski äsken kuin salama kirkkaalta taivaalta, että parin viikon päästä on lokakuu...mihin tää aika aina katoaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lokakuu on vuoden masentavin kuukausi. Sen yli pääsee ainoastaan jouluisin ajatuksin. :)

      Poista
  10. Mä katselin viime vuonna Ikeasta kaikkia ihania joulujuttuja, mutta harmittaa kun nettikaupasta ei voi tilailla noita pienempiä juttuja eikä silloin ollut esimerkiksi Tampereelle asiaa, että olisi käynyt Ikeassa. Toivottavasti tänä vuonna pääsisi käymään. Ainakin jotkut koristeet ja servetit sieltä haluaisin.

    VastaaPoista