maanantai 30. tammikuuta 2012

Joulupalloilua

Syksyllä tein melkoisen määrän joulupalloja, arviolta lähemmäs neljäkymmentä palloa. Niistä löytyy kuvia ja ohjeita täältä ja täältä. Pallojen tekeminen oli todella mukavaa, mutta joulukuun puolessa välissä palloinnostus loppui kuin seinään. Ei huvittanut tehdä enää yhtään palloa. Osan palloista olin jo maalannutkin valmiiksi, koristelut vain puuttuivat. Nyt tammikuussa kuitenkin ajattelin ottaa palloaskartelut uudelleen esille ja tehdä loput pallot valmiiksi. Edellisen erän pallot annoin enimmäkseen lahjaksi niin, että itselle niitä jäi vain kolme. Nämä tammikuussa tehdyt pallot jätän kaikki itselle, siksipä ne ovatkin enimmäkseen punaisia, punainen kun on ehdoton lempivärini.




Isoja palloja, halkaisija 11 cm.



Keskikokoisia palloja, halkaisija 8 cm.



Pieniä palloja, halkaisija 5 cm.


Pallot ovat kahta alimmaista palloa vaille samantyylisiä kuin aiemmin tekemänikin. Vasemmanpuoleisessa alimman rivin pallossa on paljetteina lumihiutaleenmuotoisia paljetteja. Aivan ihania! Alarivin oikeanpuolimmaiseen palloon on kietaistu punainen leveä nauha kahteen kertaan ympäri ja rusetilla kiinni. Nauha on kiinni neuloilla paljettien kohdalta. Lisäksi rusettia tukemassa on muutama neula huolellisesti piilotettuna.

Akryylimaalien laaduissa tuntuu olevan melkoisesti eroja. Punaiset pallot on maalattu Lefranc & Bourgeoisin valmistamalla Louvre Acrylic -maalilla:

Hopeanväriset pallot on maalattu saman valmistajan Déco Acrylic Gloss -maalilla. (Purkin etiketti samanlainen kuin kuvassa turkoosi purkki.)


Maalien ero on melkoinen. Jälkimmäinen maali peittää styroxin kuvion huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Kuten kuvista huomaatte, punaisissa palloissa näkyy styroxin "pallerot", mutta hopeanvärisissä eivät. Maalit ovat suurinpiirtein samanhintaisiakin, joten suosittelen ehdottomasti jälkimmäistä. Muitakin maaleja olen kokeillut, mutta nämä ovat mielestäni parhaat. Spray-maalia ei kannata kokeilla, vaikka se niin helpolta vaihtoehdolta saattaisi kuulostaakin. Kaikki pallon pinnan virheet jäävät näkyviin ja vaikka koristeita olisi kuinka paljon, niin pallon epätasainen pinta jää liiaksi näkyviin silti.

2 kommenttia: