perjantai 23. joulukuuta 2011

Rosolli

Tällaista rosollia meillä on syöty niin kauan kuin muistan. En voi sietää rosollia, jossa kaikki ainekset on valmiiksi sekoitettu keskenään. Silloin kaikki maistuu punajuurelle. Rosollissani kuuluu olla sipulia, suolakurkkua, punajuurta, porkkanaa ja omenaa. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Omena on herkkä ottamaan makuja ja värejä, joten sen voi laittaa ainoastaan porkkanan viereen. Sipuli taas antaa herkästi makua, joten se on viisainta laittaa suolakurkun viereen. Ja keskelle jää punajuuri. Koskapa rosolliamme syödään vasta huomenna, laitoin eri ainesten väliin leivinpaperisuikaleet ja otan ne pois vasta juuri ennen tarjoilua.

Rosollin seuraksi tulee tietenkin kastike. Sen teen vasta huomenna. Kastikkeen valmistan vatkaamalla kerman vaahdoksi ja lisäämällä siihen hiukan etikkaa, suolaa, sokeria, valkopippuria ja punajuuren lientä. Tykkään hennon vaaleanpunaisesta, melko makeasta rosollin kastikkeesta. Laitan kastikkeesta kuvaa sitten jälkikäteen tähän samaan postaukseen.

Tässäpä jälkikäteen lisätty tärähtänyt kuva rosollin kastikkeesta.

1 kommentti: