torstai 1. joulukuuta 2011

Roosan&Tryffelin adventtikalenteri

"Miltä tuntuisi viettää adventtiaikaa tänä vuonna erilailla? Normaalin hössötyksen ja stressin sijaan mietiskellä kaikessa rauhassa: koristella, leipoa, tuunata, shoppailla, lauleskella, lueskella ja juhlia. Miettiä, mistä oikeasti pidän ja mistä en. Ja sitten tehdä sitä, mistä pitää ja jättää tekemättä se, mistä ei niin välitä. Täysin hyvällä omallatunnolla."

Näin viisaita ajatuksia löytyi Roosan&Tryffelin adventtikalenterin ensimmäisestä luukusta. Ostin kalenterin pari vuotta sitten ystävälleni lahjaksi postikonttorista. Aivan ihana kalenteri. Kalenteria voi käyttää vuodesta toiseen, sillä luukkujen tekstit ehtii sopivasti vuoden aikana unohtaa. Ja kalenteri on taas seuraavana vuonna kuin uusi. Sama kalenteri löytyy myös itseltäni. Saattaapi olla, että ensi vuonna laitan kalenterin kiertoon ja annan sen eteenpäin jollekulle toiselle :)

Kuva Susa.

4 kommenttia:

  1. Roosan & Tryffelin kalenteri on siitä erityinen, että se oikasti saa pohtimaan joulun merkitystä itselle ja sitä, miten sitä haluaa oikeasti viettää. Se kannustaa siihen, että jättää oikeasti kaiken sen ylimääräisen hössöttämisen ja keskittyy rauhoittumaan ja nauttimaan joulun ajasta! Ihana!

    VastaaPoista
  2. Tää onkin mulle ihan uus juttu! Kuulostaa kivalle! :) Tänä vuonna muistin itseäni vain perinteisellä kuvakalenterilla.. :)

    VastaaPoista
  3. IHANA PALKINTO HAETTU POSTISTA ♥. Ootte te mestareita ;o). Kaikki oli ihan ylivetoa ja niin "mun näköstä", mutta tuo enkelikello veti kyllä pisimmän korren! Tiesittekö, että juuri vähän aikaa sitten kuolasin tuollaista jossakin blogissa ja yritin kuumeisesti miettiä, miten saisin tuollaisen ihtellekki. Nyt ei tarvi enää miettiä ♥. Enkelikellot on yksi asia, joka KUULUU JOULUUN!
    Meillä onkin tänään sopivasti vähän vilpoisaa sisällä, joten taidan ruuan jälkeen käpertyä tuon ihanan huovan alle. ♥ Mun oma huopa ♥.
    ♥KIITOS, KIITOS, KIITOS VIELÄ KERRAN TEILLE JA OIKEIN IHANAA JOULUNODOTUSTA SEKÄ TIETYSTI JOULUA♥

    VastaaPoista
  4. Kiva kun tykkäsit. :D Huomenna laitetaan paketin sisältö tänne blogiin muidenkin nähtäväksi. :)

    VastaaPoista