tiistai 27. joulukuuta 2011

Mennyttä ja tulevaa

Joulun pyhät ovat nyt ohitse, mutta Joulureki jatkaa kulkuaan. Joulurekeen on siis tulossa jatkossakin pitkin vuotta uusia postauksia, mutta päivitystahti hieman hiljenee. Lisäksi alkuvuoden postaukset varmaankin sinne syksyyn saakka tulevat olemaan paljolti sellaisia, jotka käyvät myös muulloinkin kuin jouluna. Eli leivontaohjeita, mitä ehdimme leipomaan, tulee varmasti. Samoin pyrimme alkuvuoden aikamaan tekemään paljon käsillä. Ehkä jotain käsintehtyjä joululahjavinkkejä satelee pitkin vuotta. Itsellä nämä kaikki tekemiset ovat ihan kiinni siitä, kuinka kykenen hallitsemaan aikataulujani. Lapset ja työ vie paljon aikaa ja usein aikataulu tuntuu aika tiukalta. Mutta pyrin tekemään paljon myös lasten kanssa, joten ehkäpä yhdessä lasten kanssa tehtyjä askartelun tuotoksia tulee näkymään blogissakin. Joka tapauksessa siis Joulureki ei jää jouluttomalle tauolle, vaan menee eteenpäin ja pyrimme myös kehittämään blogia koko ajan parempaan ja selkeämpään suuntaan. Huomasittehan, että olemme tehneet erillisen Sisällysluettelo -välilehden, joka helpottaa navigointia ja löydät löydät jutut sieltä kätevästi aihealuettain jaoteltuina aakkosjärjestykessä.

Joulureki järjesti loka-marraskuussa pienen arvonnan, johon tuli huikea määrä kivoja kommentteja. Olemme lukeneet kaikki kommentit ajatuksella ja ilahduimme kovasti, kuinka paljon saimme teiltä juttutoiveita ja ideoita tulevaan. Kaikki toiveet on laitettu korvan taakse ja paljon juttua on tulossa.

Reseptejä alkaa ollakin jo aika hyvin ja lisää on tulossa. Keittiössä hääräily on osoittautunut blogin aikana Teijan lempipuuhaksi, vaikkei hän koe mikään kokki-kolmonen olevansakaan. :) Itse pyrin tekemään useimmat keittiössä hääräilyt ja leivonnat yhdessä lasten kanssa, joten omat reseptini ovat monesti nopeaita ja yksinkertaisia. Suosin sellaisia reseptejä, joihin voi ottaa helposti lapset kaveriksi.

Askartelut ovat myös mukavia ja niitäkin tulee lisää takuuvarmasti ennemmin tai myöhemmin. Tutorial-henkiset askartelujutut on vähän hankalampi juttu. Tuppaamme tekemään askartelut niin innolla ja vauhdikkaasti, ettei siinä muista välissä valokuvia ottaa. :) Käsityövinkkejäkin haluaisimme kirjoittaa. Niitä todennäköisesti tuleekin alkuvuoden aikana. Tuunauskin kiinnostaisi molempia, mutta siltä saralta kummallakaan ei vielä ole kokemusta.

Lasten joululahjavinkkejä voi olla tulossa ensi vuonna. Aion tehdä postauksen lähiaikoina myös lasteni tänä vuonna saamista joululahjoista (muutamasta hittilahjasta), joten sieltä voi myös vinkkiä napata matkaan ensi vuotta jo ajatellen

Lahjavinkkejä aikuiselle, jolla on jo kaikkea, onkin jo tullut. Lisää näitäkin tulossa varmasti heti, kun mieleen putkahtaa.

Joululehtipostauksia on mukava kirjoittaa. Joululehtiä alkaa molemmilla olla jo hyllyssä sen verran isot pinot, että yritämme kuitenkin pitää itsemme kohtuudessa, kun ensi vuoden lehdet ilmestyvät syksyllä.

Joulutapahtumistakin olisi mukava kirjoittaa ja se oli tarkoituskin vielä alkusyksystä. Nyt vaan on aika mennyt niin vauhdilla, ettei ole ehtinyt selaamaan, mitä kaikkea on tarjolla. Ensi vuonna täytyy aloittaa tapahtumien seurailu huomattavasti aikaisemmin. :)

Kauniita joulukuvia tulee sitä mukaa, kun niitä kameraan ilmaantuu. Pyrimme käyttämään mahdollisimman vähän lainattuja kuvia.

Oma jouluaaton vietto ja perinteet. Tästä todennäköisesti kirjoittelen jossain vaiheessa. Teijan omat jouluperinteet ovat muuttuneet vuosien saatossa. Kuten myös itsellänikin. Pyrin luomaan perheellemme ne omat perinteet, jossa on jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua.

Karjalanpiirakat. Tämä on melkoinen yhteensattuma. Juuri päivää ennen Kristan kommenttia Teija sanoi miehelleen, että pitäisikö tänä vuonna tehdä itse karjalanpiirakoita joulupöytään! Hän ei ole niitä koskaan tehnyt, mutta omatekoiset on ainoita oikeita, koska kaupoista saa vain huonoja kopioita. Tänä vuonna Teijan karjalanpiirakat kuitenkin jäivät tekemättä murtuneen sormen vuoksi, mutta tulossa varmasti on karjalanpiirakat jossain vaiheessa blogiinkin.

Tässä tulikin jo esille paljon jutunaiheita ja näillä mennään vuoteen 2012. Mielellämme otamme vastaan uusiakin ideoita, joten niitä saa edelleenkin esittää, jos mielessä on jotain, mistä haluaisitte lukea.

1 kommentti:

  1. Oi kiva että jatkatte pitkin vuotta! Minäkin totesin että nyt alkuvuosi on kivaa aikaa tehdä käsin lahjoja ensi joulua varten, esim. kutomiset on ihana aloittaa NYT kun tietää että on paaaaljon aikaa toteuttaa ihan vaikka mitä! Jos aloitan vasta syksyllä, jää puolet ideoista aina toteuttamatta aikapulan vuoksi. Esim. tuo Wiltsun saama hattu ja kaulaliina sai aikaan vaikka mitä inspiraatioita ensivuoden lahjoja varten! :)

    VastaaPoista