lauantai 19. marraskuuta 2011

Rakkaimmat joulukoristeet

Minulla on paljon joulukoristeita. Läheskään kaikki niistä eivät ole joka joulu esillä, vaan valitsen joka vuosi kulloiseenkin jouluoloon sopivat koristeet. Kaikki koristeeni on hankittu aikuisiällä. Lapsuudenaikaisia joulukoristeita minulla ei ole ollenkaan. Äitini varmasti antaisi niitä, jos pyytäisin, mutta minun mielestäni ne kuuluvat lapsuudenkotiini. Eräät valkoiset maisemapallot ovat erityisesti jääneet mieleeni ja jos joskus näen samantapaisia myytävän jossain, niin ostan varmasti.


Vanhin joulukoristeeni on tällainen enkeli. Sain sen äidiltä joululahjaksi, kun olin muuttamassa tai juuri muuttanut lapsuudenkodista ensimmäisen omaan kotiin. Aivan tarkkaa ajankohtaa en nyt pysty muistamaan. Enkeli on n. 30 cm korkea, joten se on melko näyttävä joulukoriste. Tosin se on esillä ollessaan hyllyssä lasin takana, jotteivät ylivilkkaat kissamme pääsisi sitä riepottelemaan.

Kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin, olen aivan hupsuna lumihiutalepallosoittorasioihin. Tämä on täydellisin yksilö, jonka olen koskaan löytänyt.


Tämä soittorasia soittaa laulua "Joulupukki matkaan jo käy" todella kauniisti. Ei rahise eikä vikise soidessaan niin kuin monet muut soittorasiat. Musiikin soidessa lumihiutaleet leijailevat samalla oikein aidon näköisesti. Myös ulkonäkö viehättää minua todella. Kuva ei anna oikeutta tämän koristeen kauneudelle. Suureksi harmikseni soittorasia vaurioitui viimeisimmässä muutossani. Lumihiutaleet eivät enää leijaile ravistelematta. Jos löydän jostain täsmälleen samanlaisen soittorasian, niin hankin sen tämän tilalle. Koriste on ollut minulla kuitenkin vain kahdeksan vuotta ja olen ostanut sen itse, joten minulla ei ole siihen niin vahvaa tunnesidettä, ettenkö voisi vaihtaa sitä ehjään samanlaiseen.


Toiseksi kaunein lumihiutalepallosoittorasiani on aivan syötävän söpö kauniin jalustan ja karvareunuksen ansiosta. Se olisi ehkä edellistäkin ihanampi, jos pallon sisällä olevalla joulupukilla ei olisi niin ilkeät silmät... Tämä soittorasia soittaa laulua "Taas toivotus hyvän joulun" ("We wish you a merry Christmas").


Tämä on kolmas jouluinen soittorasiani. Tässä ei olekaan lumihiutaleita, vaan kaksi pientä lumiukkoa, jotka tanssivat jään (=peilin) päällä samalla kun soittorasia soittaa "Kulkusia". Tässä soittorasiassa pienenä miinuspuolena on lumiukkojen tanssivauhti. Ne pyörivät sekä itsensä että jään ympäri niin hurjaa vauhtia, että siinä menee katsojankin pää pyörälle.

Kaikki nämä soittorasiat on ostettu Rovaniemeltä Joulupukin Pajakylästä. Olen toki nähnyt vastaavia muuallakin, mutta Pajakylästä vaan tuntuu löytyvän kaikista parhaat. Katsotaan lähteekö sieltä viikon päästä jokin uusi soittorasia koristamaan kotiamme. Nimittäin kaikki soittorasiat ovat meillä työhuoneen kirjahyllyssä esillä ympäri vuoden.

Mikä on sinun rakkain joulukoristeesi? Mikä tekee siitä tärkeämmän kuin muista koristeista? Onko lapsuudestasi jäänyt mieleen jokin koriste, jollaisen haluaisit löytää uudelleen (niin kuin minulla ne valkoiset maisemapallot)?

3 kommenttia:

  1. Ehdottomasti rakkain on valkoinen joulukirkko ♥. Lapsuudenkodissani oli sellainen vanerinen, mutta se piti antaa enolleni, koska he olivat sen mummulle ja pappalle ostaneet (ja tavarat palautettiin ostajille heidän kuoltua). Joulu alkoi siitä, kun kirkko nostettiin pöydälle. Muutama vuosi sitten löysin jostakin nettikaupasta samantyylisen kirkon. Muoviahan se tietenkin oli, niinkuin kaikki nykyään eikä tunnelma ole ihan sama. Mutta yhtä kaikki joulu alkaa edelleen siitä, kun kirkko nostetaan pöydälle ja laitetaan ensimmäisen kerran soimaan ♥.

    VastaaPoista
  2. Lapsuuden jouluista tulee mieleeni sellainen messinkinen kynttilä juttu. Kun kynttilät sytytettiin, alkoivat messinkikoristeet hiljalleen pyöriä.
    Mikähän koristeen nimi mahtoi olla... en kyllä muista.

    VastaaPoista
  3. Minä muistan meillä olleen joskus, kun olin pieni, myös sellainen messinkinen kynttiläjuttu. Samantapaiseen törmäsin viime joulun alla kaupassa ja oli siinä hilkulla, ostanko vai en. Jätin vielä ostamatta ja vähän jäi kaivertamaan mieltä.

    Kaikki omat tärkeimmät joulukoristeeni ovat sellaisia, jotka olen saanut lahjaksi. Ja kaikki nämä ovat sellaisia, jotka eivät ole liian jouluisia, vaan toimivat oikeastaan ympäri vuoden. Tykkään simppelistä tyylistä ja olen melkoisen nirso joulukoristeiden suhteen. Minulla on aika vähän TOSI ihania joulukoristeita, mutta tykkäisin, että saisin haalittua kasaan pikkuhiljaa täydellisisiä koristeita, jotta voisin ne epätäydelliset vuosien varrella kertyneet laittaa kiertoon.

    Mikä tekee minulle joulukoristeesta tärkeämmän kuin muut koristeet. Tähän on helppo vastata. Ehdottomasti lahjaksi saatu koriste. Sellainen, jonka antaja on ajatuksella minulle hankkinut.

    Ja se kaikista tärkein joulukoristeeni on viime vuonna isäni kuoleman jälkeen tädiltäni lahjaksi saatu ihana valkoinen enkelituikkujuttu... Sekin on minulla aina esillä, vaikka sen joulukoristeeksi luokittelenkin. Sillä on niin paljon tunnearvoa, että jos se joskus särkyy, tiedän sydämeni särkyvän samalla. Voisinkin esitellä sen myöhemmin ihan erillisessä postauksessa :) Se on täydellinen ja ehdottamasti oman postauksensa ansainnut ♥

    VastaaPoista