lauantai 12. marraskuuta 2011

Lahja huumorilla

Joskus lahjanhankinta on hankalaa. Joillekin ihmisille on todella vaikea ostaa lahjoja, kun tuntuu, että hänellä on jo kaikkea ja mitään ei tarvitse. Kuitenkin jollakin tavoin tahtoisi muistaa. Itse en koskaan tykkää sopia kenenkään kanssa, ettei osteta lahjoja toisillemme. Minusta on ihanaa löytää kaupoista lahjoja pitkin vuotta. Hyvin usein jonkun tavaran nähtyäni tiedän heti, kenelle sen tahtoisin antaa. Tästä syystä, en siis tahtoisi sopia siitä, ettei lahjoja osteta. Enkä pety, vaikka en itse saisikaan lahjaa häneltä, jolle olen ostanut itse lahjan. Mutta jos joku ehdottomasti haluaa, ettei lahjoja osteta, niin en tietenkään väkisin ala ostamaan. Ja tosiaan toisille on hankala ostaa. Jos ostamisesta tulee pakko, se ei ole enää kivaa.

Yksi hyväksi todettu keino, on ostaa humoristinen lahja sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Tässä täytyy tietenkin tuntea lahjan saaja hyvin. Kenelle tahansa ei voi ostaa lahjaa huumorimielellä, ettei tule vahingossa loukanneeksi lahjan saajaa. Mikä sopii toiselle, voi aiheuttaa jolle kulle muulle pahan mielen ja mahdollisesti pilata koko joulun. Tätähän emme kukaan kuitenkaan halua. Omat appivanhempani ovat sellaisia, että lahjat heille voivat välillä tuottaa päänvaivaa. Parhaat lahjat heille ovat juurikin niitä lahjoja, jotka eivät ole maksaneet paljoa, mutta saavat hymyn huulille. Huumorintajumme ovat samanlaiset ja ei ole pelkoa, että he voisivat loukkaantua huumorilla ostetuista lahjoistamme. Ja ne lahjat jäävät mieleen, vaikkei rahallinen arvo olekaan yhtään mitään.

Eräänä vuonna sattumalta törmäsin kaupassa kaktukseen nimeltä anopinjakkara. Heti sain idean. Tässä on anopin joululahja. Laitoimme anopinjakkaran pakettiin ja pakettikorttiin teksti: "Anopille oma tuoli." Appiukko oli vielä ilman lahjaa, joten mies osti hänelle laastaripaketin ja kirjoitti pakettikorttiin: "Nämä siltä varalta, jos satut vahingossa istumaan äidin jakkaralle." Yhteensä taisi maksaa alle kympin, mutta lahja herätti hilpeyttä ja anopinjakkara kesti kukkapöydällä useita vuosia. Sittemmin anopinjakkara on jo päässyt kukkien hautuumaalle, liekö joku vahingossa istahtanut väärälle jakkaralle...

Kuva Puutarha.net

2 kommenttia:

  1. Mulla on aina lahjastressi. Suvun aikuisilla on aivan kaikkea, mitä voi jo kuvitella enkä meinaa millään keksiä mitään. Yritän selvitä kukkakauppa, viinipullo, herkkulinjalla. Tai sitten teatterilippuja ym.

    Mulla alkaa itsellänikin olla sellainen tavaraähky, että mä en oikeastaan haluaisin mitään tavaraa. Joku "aineeton" lahja on aina mieleinen. Mutta mä alan aina vaan paremmin ja paremmin ymmärtää sitä, että ei haluta aikuisten kesken vaihdella lahjoja.

    Mä yritän myös pitkin vuotta ainakin miettiä sopivia lahjoja. Mutta viimehetken paniikkihan se tuppaa yleensä iskemään.

    VastaaPoista
  2. Rva Kepponen, lahjastressi on kyllä niiin paha. Itse pyrin välttämään sitä viimeiseen asti. Kyllähän se varmasti voi stressiksi saakka mennä, jos on paljon aikuisia, joille lahjan "joutuu" hankkimaan. Itsellä on suhteellisen suppea se lähipiiri, joille lahjat hankitaan. Ja he ovat lähes kaikki melko helppoja tapauksia :) Ja parin kanssa olen joutunut heidän pyynnöstään tekemään päätöksen, ettei osteta. Olisinpa onnellinen, jos minullekin tulisi joskus tavaraähky ;) Mulla on aina niin paljon toiveita, että melkein voitan lapset toivelistallani :D

    VastaaPoista