keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Kakkupaperienkelit



Kun minä olin ihan pieni tyttö, siskoni tekivät joulukoristeeksi enkeleitä kakkupapereista ja enkelikiiltokuvista. Noita yli 30 vuotta sitten tehtyjä enkeleitä on äidilläni edelleen tallessa ja joka joulu ne otetaan esille uudelleen ja uudelleen. En ole itse koskaan aiemmin tehnyt noita enkeleitä, mutta nyt sen tein. Oli ihanaa tehdä niitä ja ne näyttävät todella kauniilta kynttilöiden valaisemassa kodissa. Minun mieleeni ovat etenkin hopean- ja kullanvärisistä kakkupapereista tehdyt enkelit.
Tarvikkeita ei tarvita paljon tähän askarteluun. Ainoastaan kakkupapereita, enkelikiiltokuvia ja liimaa. Enkelikiiltokuvien suhteen pysyttelin perinteisessä mallissa, mutta kakkupapereita löytyi kaupoista jos jonkin väristä. Ihan tavallisessakin kaupassa on ainakin valkoisia, kultaisia ja hopeisia kakkupapereita. Tiimarista löysin myös violetteja ja turkooseja. Ostin vain violetteja, koska en pidä turkoosista väristä lainkaan.
Leikkaa kakkupaperi puoliksi. Muotoile enkelille hame kääntämällä puolikas kakkupaperi kartioksi niin, että reunat tulevat takaa reilusti päällekkäin. Kun olet löytänyt sopivan muodon, paina hame litteäksi ja tee kevyt taitos reunoille, niin liimaaminen on helpompaa. Levitä liimaa sille kohdalle, jossa kakkupaperin reunat menevät päällekkäin. En liimannut pitsin kohtaa ollenkaan, pysyvät hyvin kasassa ilmankin. Liimaa vielä enkelin etupuolelle (siistimpi puoli) pääksi sopivankokoinen enkelikiiltokuva. Kun liima on kuivunut kunnolla, avaa enkelin helmaa pyöreämmäksi ja laita pöydälle seisomaan. Kakkupaperienkeli on valmis!

Näitä nyt sitten tuli askarreltua vähän enemmänkin…

2 kommenttia:

  1. Ai että tuli kauniita. Kyllä kiiltokuvissa on sitä jotakin, nykyään kaikkialla on vaan tarroja käytössä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Tekisi mieli askarrella kiiltokuvista jotain muutakin, kun vaan tietäisi mitä. Vielä niitä kaupoista löytyy, mutta joutuu kyllä vähän penkomaan. :)

    VastaaPoista