keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Joulukalentereita lapsille

Hieman on suurempi tarjonta joulukalentereissa nykypäivänä kuin omassa lapsuudessa. Tuntuu, että joka vuosi on enempi, mistä valita. Itsellä oli pienenä aina suklaakalenteri. Joskus taisi olla Smurffi-tarrakalenteri. Omilla lapsillani on aina suklaakalenterit ja jotkut tavarakalenterit ja lisäksi teen lapsilleni vielä itse yhdet tavarakalenterit. Tiedän, että vähempikin riittäisi, mutta en voi mitään, että pidän itsekin näistä kalentereista niin paljon, että niitä on vain pakko hankkia. Sain sähköpostiin Lekmerin uutiskirjeen ja Lekmerissä näyttäisikin olevan hyvä valikoima kalentereita. Tytöille tuntuu olevan joka vuosi enemmän vaihtoehtoja tarjolla kuin pojalle, mutta meillä ainakin 5-vuotias poika osasi tehdä päätöksensä nopeasti. Lego-kalenteri on enemmän kuin mieleinen. 3-vuotias tyttö ottaisi mielellään kaikki. Monessa tyttöjen kalenterissa näyttäisi olevan meikkejä sisällä. Sen kun tyttö kuuli, hän innostui. Mutta äiti on vielä sen verran vanhanaikainen, ettei suostu 3-vuotiaalle vielä meikkikalenteria ostamaan. Mieleeni vain juolahti, että miksei aikuisille ole meikkikalentereita?? Sellaisen minä ottaisin varmasti itselleni!!

Kuvat lainattu Lekmerin sivuilta. Kalenterit ovat siellä tarjouksessa ja näin ollen ne saa nyt tilattua hieman huokeammin. Aika hurjia hintoja kyllä noista kalentereista pyydetään. En edes uskalla kääntää hintoja markoiksi. Siis kuka nykypäivänä edes kääntää hintoja markoiksi, eihän silloin pystyisi ostamaan yhtään mitään. Jos perheessä on useampi lapsi, tavarakalenterit käyvät varmasti kukkaron päälle.

Minkälaiset kalenterit teidän lapsille tulee? Ja muistatko vielä, minkälainen kalenteri sinulla itselläsi oli pienenä?











19 kommenttia:

  1. Meillä on AINA perinteinen euron suklaakalenteri kaikilla. Mutta usein myös minun itseni kokoama. Ja tänä vuonna ostan kyllä tuon legokalenterin, saavat avata vuoropäivinä jokainen. Harmi vain etten ole sisällöstä saanut aivan tarkkaa tietoa vielä miltään sivuilta.. Onko se oikeasti hyvä?

    VastaaPoista
  2. Meidän neiti on vasta kahden ja mietin just että mahtaako näiden kalenterien aika olla vasta tulevaisuudessa? Kovin pieniä osia varmasti sisällä. Muumikalenteri olisi varmaan kyllä mieleen.

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi miten kivoja vaihtoehtoja! Viime vuonna meillä oli Muumi-kalenteri esikoisella ja molemmat saivat sitten vielä namit sellaisesta isosta puisesta kalenteriautosta, jossa sivuilla vedettävät pikkulaatikot. Luulen, että tänä vuonna ostetaan molemmille jotkut yllä näkyvistä, esim esikoiselle lego ja kuopukselle tuo Trolli voisi oll hauska :) Ja sitten taas suklaata autokalenteriin.

    Joulu on kerran vuodessa vaan ;)

    VastaaPoista
  4. Se smurffitarrakalenteri oli minulla, ilmeisesti Wiltsu olisi halunnut sellaisen myös. ;) Wiltsulla taas oli AINA suklaakalenteri ja minulla ei KOSKAAN ja sekös harmitti pienenä. :(

    Mutta ostaisinpa todellakin itselleni meikkikalenterin, jos sellainen aikuisille olisi. :D :D :D Tässä maailmassa on ihan kaikkea mahdollista tavaraa, mitä kuvitella saattaa, niin miksi ei ole aikuisten meikkikalenteria? Vääryyttä on se.

    VastaaPoista
  5. Voi se Smurffi-kalenteri oli ihan paras!!!

    VastaaPoista
  6. Leea, minäkään en tuosta sisällöstä ole sen paremmin perillä. Olisi kiva hieman kurkistaa etukäteen, millaista tavaraa sisältää. Lekmerin sivuilla osassa kalentereissa oli sisältöä näkyvillä. Harmi kun kaikista ei ollut. Tosin meillä tyttö sanoi, kun noita sisältökuvia katselin, että ei saa kurkistaa etukäteen ;)

    H, meillä oli viime vuonna 2-vuotiaalla Muumi-kalenteri. Aika pieniä osiahan siellä oli. Mutta uskalsin tytölle ostaa, kun meillä kumpikaan lapsi ei ole vuoden iän jälkeen laittanut mitään leluja suuhunsa.

    Susa, meillä oli Oolla Muumi ja Eellä Bakugan viime vuonna. Muumi oli hienoinen pettymys, mutta meillä ei ollakaan oltu mitää kovia Muumi-faneja ikinä. Minustakin tuo Trolli-kalenteri olisi hauska. Yritin sitä ehdottaa Oolle, mutta ei kelpaa.

    Teija, mulla tuli heti tätä postausta kirjoittaessa mieleen, että muistankohan ihan oikein, että se Smurffi-kalenteri oli mulla. En viitsinyt muistihäiriöstäni mainita tekstissäni, mutta varmistin heti postauksen jälkeen sinulta, että tuliko nyt kirjoitettua puppua ;) Smurffi-kalenteri olikin siis sinulla ja minulla ei ollut sellaista ikinä, mutta olin äärimmäisen kateellinen sinulle sinun kalenteristasi. Varmaan tuon katkeruuden takia alitajuntani pisti minut muistamaan, että kalenteri oli oikeasti minun :D No, joka tapauksessa tuollaisia tarrakalentereita oli siihen aikaan olemassa. Ihanaa, että meikkikalenteri saa kannatusta! Pitäisiköhän sellainen laittaa tuotantoon...?

    VastaaPoista
  7. Ja Susa, se oli niin ihana, että kyllä nyt vähän pettynyt olen, etten sellaista sitten ikinä saanutkaan... Aika uskomatonta, miten muisti voi pätkiä näin pahasti. Mulla käy usein niin, että muistelen jonkin asian tapahtuneen itselle, vaikka se onkin tapahtunut jollekin muulle. Ja sitten vielä mietin, mistä tuo meidän 3-vuotias on oppinut kertomaan satuja :)

    VastaaPoista
  8. Nyt kun smurffit on taas muodissa, niin smurffijoulukalentereitakin varmaan löytyy kaupoista. ;)

    VastaaPoista
  9. Teija, toivottavasti joku ostaa sulle sen, jotta voin sitten parinkymmenen vuoden päästä väittää kaikille, että mullapa oli vuonna 2011 smurffikalenteri ;)

    VastaaPoista
  10. Hei te aikuisten meikkikalentereista haaveilevat! Anttila on myynyt kahtena jouluna peräkkäin nyt meikkikalentereita, todellakin aikuisille.:D Laatu nyt ei ole parhaasta päästä, mutta mitä voi odottaa 10€ joulukalenterista?:) Olihan se mukavaa avata luukku ja saada jotain meikkaukseen liittyvää joka aamu :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi, ihanko totta?! Nyt on mennyt multa ohi ja pahasti. Kävin pikaisesti kurkkimassa NetAnttilan sivuilla ja siellä ei ainakaan vielä ollut myynnissä. Mutta täytyypäs joku tonttu laittaa asialle ja ohjata ihan oikeaan Anttilaan tarkastamaan tilanne, kun täällä meidän kaupungissa ei Anttilaa ole. Eikä se laatu tässä tapauksessa, vaan se idea ;) Kiitos kovasti vinkistä!

    VastaaPoista
  12. Kivoja joulukalentereita. Meillä kun samaa kalenteria pitäisi olla 3kpl, niin en halua hankkia. Meillä on aina itse tehty systeemi. Sen tekeminen on aluksi kivaa, mutta ideat kohtuuhintaisista ja mukavista ylläreistä loppuu aina liian aikaisin. Ja sitten kalenteri muuttuukin tuskaiseksi väännöksi. eikä sekään muuten tule kovinkaan edulliseksi, jos kalenterista saa muutakin kuin karkkia ja tarroja.

    VastaaPoista
  13. KIITOS Anonyymi kommentistasi!!! Lähtisin samantien Anttilaan, jos ei olis tuo hiivatin kakku uunissa... :D :D :D

    VastaaPoista
  14. Itse ostan edelleen jos jostain satun löytämään niitä pieniä postikorttikalentereita joissa on se lasten piirretyistä tuttu myyrä. Aivan ihastuttavia kuvia. :)
    Pienenä sain joskus sen Lundby-nukketalon muotoisen kalenterin josta sai kaikkea jouluista nukketaloonsa :)

    VastaaPoista
  15. Rva Kepponen, nuo itse rakentamat kalenterit eivät kyllä ole edullisia nekään. Sain viime vuonnakin niihin menemään useita kymppejä, vaikka yritin vain pieniä ylläreitä niihin laittaa. Jossain vaiheessa voisin ideoita laittaa tännekin.

    Hattiwatti, mulla oli joskus muutama vuosi sitten sellainen Myyrä-kalenteri. Sain sen ystävältä. Voi, että se oli ihana!! Nukketalo-kalenteri olisi ihana meidän tytölle, jos vain niitä olisi vieläkin. Meillä on tarkoituksena hankkia tytölle joululahjaksi puinen nukkekoti. Siitäkin tulossa postausta jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  16. Siis minäkään en muuten tiedä, kenellä se smurffi-kalenteri on lapsuudessani ollut, mutta sen muistan, että hieno se oli ;)

    Mulla on tallessa muuten Wiltsu se sulta pari vuotta sitten saatu kalenteri, missä on niitä ihania jouluisia ajatuksia, ohjeita jms jokaiselle päivälle. Ajattelin laittaa sen tänä jouluna itselle taas esille joulumieltä tuomaan, kun en mää dementikko enää muista, mitä niissä milloinkin on lukenut :)

    VastaaPoista
  17. Susa, ikä tekee ihmeitä, kun muistikin menee ;) Ihanaa, kun olet säilyttänyt sen kalenterin ♥ Se on niiiin ihana! Muistan ikuisesti ostohetken, kun tulit heti mieleeni, kun kalenterin näin. Ja lopultahan jouduin ostamaan saman kalenterin itsellenikin, kun en saanut sitä mielestäni. Viime vuonna oli sattuneesta syystä joulun alla mielessä isompiakin asioita kuin joulukalenterit, joten en kaivanut kalenteria kaapista ollenkaan esille :( Mutta tänä vuonna otan jälleen. Se onkin aivan ihanan ajaton kalenteri. Ehkä teen kyseisestä kalenterista postausta joku päivä :)

    VastaaPoista
  18. Ylläri-ideat lasten joulukalenteriin ovat erittäin tervetulleita. Itseäni luonnollisesti kiinnostaa pojille sopivat.

    VastaaPoista
  19. Olen useampana jouluna koonnut pojille Lego-kalenterin niin, että eka luukusta löytyy ohjeet ja sen jälkeen jokaisesta pussillinen palasia, tietenkin oikeassa kasausjärjestyksessä pussitettuja :-) Jouluna koko komeus on sitten valmis. Saat 20-30 eurolla jo aika kivan lego pakkauksen, tuosta kalenteristahan saa ihan mitättömiä palasia.

    VastaaPoista