perjantai 14. lokakuuta 2011

Joulu – sen historia, askareet ja herkut



Tämä Mysi Lahtisen joulukirja on aivan ihana sen ulkoasun ansiosta. Kirjassa on vanhan ajan henki, vaikka uusi kirja onkin. Sivut ovat kellertävät, kuvat vanhanaikaisia ja tekstin fonttikin muistuttaa enemmän kirjoituskoneen kuin tietokoneen jälkeä. Oma kirjani on painettu vuonna 2004, mutta sitä näyttää edelleen olevan myynnissä, kirjasta on tehty jo ainakin neljä painosta. Täytyy myöntää, että vaikka tämä kirja on ollut minulla jo vuosikausia, niin en ole koskaan tehnyt mitään kirjan ohjeiden mukaan. Kirjan täyttävät tarinat vanhoista jouluperinteistä sekä ruokaohjeet. Olen tyytynyt vain lukemaan juttuja ja ihastelemaan kirjan kauneutta. Jospa tänä jouluna vihdoin toteuttaisin jonkin ohjeista. Kirjan kuva paperiin käärityistä joulumakeisista näyttää niin suloiselta, että senpä voisi ottaa työn alle. Muutenkin joulumakeiset on varmaankin ainoa jouluun liittyvä askare, jota en ole koskaan tehnyt. Siinäpä haastetta lähikuukausille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti